Ammattijärjestäjä Sanna Byckling
Sanna toimi rauhallisesti ja selkeästi, eikä missään vaiheessa kommentoinut tai kauhistellut tavaramäärää ja sotkuja. Sanna otti myös minun tarpeet ja jaksamisen huomioon, ja kaikesta tästä välittyi turvallinen ja nähty olo.
Nainen, 35v
Ennen alkukartoitusta olimme hieman noloina, että olimme päästäneet tilan niin sotkuiseksi. Kävimme yhdessä läpi mitä halusimme tilalle tehdä, ja sovimme ajankohdan työskentelylle. Tapaamisen jälkeen oli kovin helpottunut olo, tuleva työ ei tuntunut enää niin mahdottomalta.
Mies, 46v
Järjestely oli mukavaa ja Sanna vaikutti ammattilaiselta. Lopputulos miellytti perhettä. Ylimääräisistä tavaroista päästiin eroon ja oli ammattilainen kaverina tekemässä muutosta. Järjestys vaikuttaa virkistävältä ja toimivalta.
Nainen, 58v
Sanna piti yllä keskittymiskykyämme sekä positiivista työilmapiiriä, emmekä ajautuneet välissä tekemään mitään muuta, mikä mahdollisti järjestelytyön tekemisen tehokkaasti. Olemme todella tyytyväisiä Sannan apuun ja kokonaisvaltaiseen tekemiseen.
Nainen, 42v
Kuva: Senja Liikonen
Olen Sanna Byckling, kahden teinipojan äiti ja koulutettu ammattijärjestäjä sekä järjestelykonsultti®️ Hyvinkäältä.
Oman elämäni varrella olen hakenut tavaroista mielihyvää, lohdutusta ja kodintäytettä. Olen etsinyt ja hukannut, piilottanut ja parsinut, sullonut ja jemmannut, hankkinut ja lahjoittanut.
Tiedän miten paljon aikaa ja vaivaa tavararumba lapsiperheissä voi viedä, ja miten joskus tuntuu että se työmäärä on aivan loputon. Tiedän myös, että sitä taakkaa on mahdollista keventää, ja työmäärää on mahdollista pienentää. 💛
Haluankin auttaa juuri sinua, joka kahlaat keskellä sitä tavaramerta ja puuhaviidakkoa, suoriterumbaa ja aikataululimboa. Ja myös sinua, jonka voimat ovat niin vähissä ettet jaksa juuri nyt yksin.
Tehdään yhdessä sinulle helpompi arki selkiyttämällä, ja kodistasi jälleen koti karsimalla ja järjestämällä. Sillä yhdessä tehden sekin työ on helpompi tehdä. 🩷
Kartoituskäynnillä käymme läpi toiveitasi järjestettävään tilaan liittyen.
Teen meille toimintasuunnitelman sekä alustavan arvion työn kestosta. Kartoituksen jälkeen sinä päätät tilaatko järjestelyapuani.
Kartoitus on mahdollista tehdä myös videopuhelulla.
Laitamme hihat heilumaan aiemman suunnitelman mukaisesti!
Työskentelemme yhdessä, mutta sinä teet päätökset liittyen poistettaviin tavaroihin. Toimin lempeänä tsempparina ja annan näkökulmia tarvittaessa, mutta en koskaan poista mitään ilman sinun lupaasi. Järjestelytyössä hyödynnän ammattitaitoani, mutta ensisijaisesti kuuntelen aina sinua ja sinun toiveitasi.